Tulevia keikkoja

8.7.17 Rock Bar Wankkuri, Vesanto
29.7.17 Yksityistilaisuus
5.8.17 Rämäkkä Holidays, Rautalampi (Erja Lyytinen Grooves Rautalampi)

perjantai 26. syyskuuta 2014

Autumn leaves

Niin se vain on kesä päässyt vaihtumaan syksyksi ja tässä täytyy ihan ihmetellä, että mihin ihmeeseen se kesä oikein meni. Hirveästi piti kaikkea ehtiä tekemään, mutta kun ei.. No, kyllä sentään muutamat blueskeikat ehdittiin heittää. Bluesjuna lähti liikkeelle tänä kesänä Iisalmesta päätyen kolmeen keikkaan kotikylällä Vesannolla. Iisalmessa on joka kerta ollut tunnelma kohdallaan ja huolenpito on ollut ensiluokkaista. Niin myös tällä kertaa, vaikka väkeä oli hitusen vähemmän kuin edellisellä kerralla. Mutta se ei kuitenkaan menoa haitannut.

Ensimmäinen Vesannon keikka heitettiin paikallisessa rokkibaarissa, Rock Bar Wankkurissa. Väkeä saapuikin oikein mukavasti kuuntelemaan ja väki jaksoi juhlia täydet kaksi settiä. Hyvä yleisö! Heinäkuun alussa LBB esiintyi "Vesanto-areenalla" eli toisin sanoen urheilukentällä Soitinmenot 2014-musiikkitapahtumassa. Soitinmenot on Vesannon Rock-Klubi ry:n järjestämä ilmainen musiikkitapahtuma ja tällä kertaa musiikista saatiin nauttia auringonpaisteessa. Paikalle olikin saapunut satakunta hyvän musiikin ystävää ja esiintymisemme näytti uppoavan yleisöön mukavasti. Viimeinen Vesannon keikka elokuussa olikin sitten yksityistilaisuus, jossa oli oikein mukava ja lämmin tunnelma.

Syksyn keikkarupeama startataankin Vesannon kupeessa, Istunmäellä sijaitsevassa uudessa Neiturin kievarissa. Paikka on meille uusi, joten jäämme innolla odottamaan, mitä tuleman pitää. Tapahtuman facebook-sivun löydät täältä:

Lowbrow Blues Band @ Neiturin kievari 



Tässä vielä muutamia keikkaotoksia tämän kesän Soitinmenoista. Kuvat otti Hannu Markkanen:







keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Muutoksen tuulet puhaltavat

Hiphei!

Elossa ollaan, vaikka viime ajat ollaankin pidetty hiljaiseloa. Bändin jäsenien aika on kulunut muiden projektien parissa, joten tämäkin sivu on jäänyt luvattoman vähälle päivitykselle. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että talvi alkaa taittua ja pian on taas kesä ja kärpäset.. ja tietenkin BLUES! Viime keikoista onkin jo sen verran aikaa, että julkaistaanpa saman tien uusi keikka! Seuraavan kerran bluesjunan kyytiin voit hypätä 18.4. pitkänä perjantaina Suolahdessa Viljo´s Pubissa. Tulehan ihmeessä katsastamaan, kun nämä ukot huhkivat sinisiä säveliä into pinkeenä pitkän ajan jälkeen!

Samalla voimme iloksemme ilmoittaa, että olemme saaneet uutta verta taustajoukkoihimme! Nimittäin Lowbrow Blues Band on solminut keikkamyyntisopimuksen ohjelmatoimisto Ritmoksen kanssa, ja jatkossa keikkamme myy Pasi Piiroinen, jonka yhteystiedot löydät alta:

Keikkamyynti: 
Ritmos / Pasi Piiroinen 
050 5544 705 
pasi@ritmos.fi



Uusia keikkoja odotellessa onkin hyvä kuunnella ja katsella livepätkää viime kertaiselta Ravintola Jukolan keikalta:




 
Vielä viimeisenä ohjeena muistathan nauttia jokapäiväisen blues-annoksesi. Sillä tuli mitä tahansa, Every day I have the blues! Nähdään tulevilla keikoilla!